katson tätä jumalanhylkäämää ratapihaa taas
ruoho nousee ruskeana kiskojen välissä
istun suojaan penkille kun tuulen hampaat puraisee
aseman hormit jäähtyneet pikkulintujen kodiksi
kerran laivat seilaa kohti tähtiä
kerran räjäytetään suuri käytävä
kerran sulatetaan aurat miekoiksi
kerran tyhmyritkin kelpaa jumalan kynäniekoiksi
minussa on kirjoitusta kovin vähän tänään
mahtavia suunnitelmia suuriin valloitusretkiin
en etsi sovitusta, enkä kaipaa kunniaa
minä olen unohtanut miltä tuntuu rakastaa